Pörinääpörinääpörinää

Image

Keskiviikkona vietyäni lapset päiväkotiin suuntasin oikopäätä tontille. Päiväkodin ovella oltiin kolkuttamassa heti aukeamisaikaan, jotta ehtisi käymään tontilla ennen työpäivän alkua. Tontilla olikin jo vauhti päällä, kaivuri oli tuotu jo edellisenä iltana ja Tero pääsi aloittamaan hommat heti aamulla. Pöllit siirtyivät kohti pohjoisnurkkaa ja risut ja kannot tienviereen poisajoa odottamaan. Päivän saldona olikin puhdas piha, josta osa pintamaista oli jo kuorittu ja ajettu pois.

IMG_0668

Iltahommiksi (kuin monena muunakin päivänä ja iltana tätä ennen) jäi etsiä lähistöltä paikkoja, johon maat voisi ajaa. Kiitos vain Raksakimppa, maapörssi ja naapurit, joiden kautta paikkoja on jo löytynyt. Rakentamisessa on aina paikkoja joissa voi säästää, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla tämä on varmaan niitä kohtia, joissa on mahdollisuutta nipistää. Meiltä Kulmakorpeen on noin 20min suuntaansa, joten lastaus, kippaus ja matkat mukaanluettuna yhteen kuormaan menee noin tunti. Jos vielä sattuu olemaan vähän huonoa maata, niin kulmakorpeen menee kippauslappuja useampia (28,90e/kpl). Meillä on jonkinverran kuormia jouduttu viemään sinne, mutta onneksi on ollut kuivat kelit. Meidän moreenin, siltin ja hiekan sekainen maa näyttää ihan hyvältä kuivana (=1 lappu), mutta jos se kastuu niin siitä tulee velliä (3-4 lappua). Lappujen kanssa on vielä muutenkin mielenkiintoista se, että ne pitää ostaa etukäteen kaupungin yhteispalvelupisteistä eikä käyttämättömiä lappuja voi palauttaa. Lisäksi kun annat nipun lappuja kuskille, on täysin kuskin rehellisyyden varassa kuinka monta lappua hän sanoo käyttäneensä. Mitään kuittia kippauspaikalta ei saa, joten ei kannata yllättyä jos kuskilla sattuu olemaan omiakin lappuja joita voi ostaa sopuhintaan.

Päivittäinen päiväkodin, työpaikkojen, tontin ja kodin välinen sahaaminen pakottaa hommaamaan toisen auton. Tontilla työt alkavat yleensä klo 7, päiväkoti aukeaa 7:15, kanssarakentajan pitää olla töissä 7:30. Eli jos itse suuntaan aamulla tontille niin rouva ehtii juuri ja juuri töihin lapset vietyään. Raksapaku siis hankitaan – mikä harmi🙂 Huvittavaa on ollut huomata, että mitä aikaisemmin lapset nostaa sängystä, sitä helpompi on tämä aamun pukemis/syöttämis/lähtemis-rumba. Unitokkuraiset eivät jaksa panna vastaan vanhempien vaatevalinnoista ja päiväkodissa aamupalan syöttää joku toinen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s