Messusaalista

Viikonloppuna oli omakotimessut. Betonikellari.fi:n armeliaalla sponsorilla pääsin sunnuntaina paikalle ideoita hakemaan pihaa varten sekä myös tutkailemaan hyviä tarjouksia. Varsin nopeasti kuitenkin päädyin Expertin kodinkoneosastolle ja kuinkas ollakaan, lähdin sieltä 5000e köyhempänä eteenpäin. Olen tehnyt varsin paljon vertailua koneiden ja kauppojen välillä ja arponut lähinnä AEG:n ja Siemensin välillä. Siemensin koneisiin on vetänyt ehkä hieman parempi imago sekä 60 senttisenä löytyvä induktiotaso (ilman niitä metallilistoja reunoissa), jossa on yksi flexitaso. Lisäksi Siemensillä löytyy myös siedettävän hintainen yhdistelmäuuni (=uuni+mikro samassa) ja kun integroitujen kylmälaitteiden hinnassa ei ole suurta eroa ollut niin Siemens on ollut se ykkösvaihtoehto. Tarjouksia on haettu suomalaisista kaupoista, keittiöpakettien mukana Suomesta ja Virosta sekä nettikaupoista lähinnä Virosta ja Saksasta. Olin aika varma, että halvimmaksi kuitenkin tulisi ostaa setti sekaisin muutamasta saksalaisesta nettikaupasta, mutta pohjahinnan kuitenkin asetti Virolainen Arens keittiöpaketin yhteydessä. Mutta kun messuilla agressiivinen kauppias kysyi, että paljonko olisin AEG:n setistä valmis maksamaan ja hän hintaan suostui, niin eihän siinä auttanut kuin kaupat tehdä.

Setistä tuli siis seuraavanlainen:

Kylmäosastolla integroitujen koneiden osalta peli on aika yksinkertainen. AEG:lla, Elektroluxilla ja Siemensillä löytyy käytännössä yksi malli, joista jääkaapit ovat suurinpiirtein samanhintaisia ja pakastimissa Siemensin oma on noin kaksi kertaa kalliimpi kuin muilla. Sieltä siis AEG:n mallit SKD718005S1 ja AGN71800S1. Lisäksi meille tulee yksi erillinen pakastin kodinhoitohuoneeseen tai kuraeteiseen lisäpakastustilaksi. Siihen valittiin ihan peruspakastin no-frost toiminnolla eli malli A62710GNW1

jääkaappi pakastinlisäpakastin

Liesitasossa halusimme siis ainakin yhden flexitason sekä hiotut reunat. Olin jotenkin jumiutunut ajatuksissani 60cm leveään tasoon, koska keittiösuunnitelmat jne. oli tehty sen mukaan. AEG:lla kuitenkin on 70cm leveä taso, joka menee 60cm aukkoon ja kun se mahtuu muuten mukavasti niin tämähän oli oikein hyvä löytö. 10cm lisää tilaa mahdollistaa laittaa kaksi isoa kattilaa tai ison kattilan ja paistinpannun vierekkäin, mikä 60cm tasolla on aina vähän säätämistä. Lisäksi siinä on joka levylle oma säätönsä eli ei tarvitse ensin valita levyä ja sitten vasta säätää lämpöä. Eli siis malli HK764403FB meille, kiitos.

liesi

Uuneissahan on valinnan varaa joka lähtöön. On höyryä, pyrolyysiä, sousvidetoimintoa, grilliä, paistomittaria jne. Meille kuitenkin riittää perusuuni, jossa voisi olla paistomittari ja ajastukset. Pyrolyysin toimivuuteen ei oikein osaa luottaa ja höyrysysteemit menevät vähän hifistelyksi. Ja kun näyttelytilasta löytyi sopiva esittelykappale niin päädyttiin malliin BP5004021M. Mikron sijaan päätimme ottaa yhdistelmäuunin, jossa on sekä mikro että kiertoilmauuni. Monesti kun tulee vieraita olisi kiva, että voisi toisessa uunissa pitää jotain lämpimänä kun samaan aikaan toisella paistaa jotain muuta. Ja kun AEG:ltä nyt löytyy tällainenkin ja vielä reippaasti halvemmalla kuin Siemensiltä niin normiuunin päälle asettuu nyt siis malli KM8403021M. Tästä löytyy ilmeisesti valmiina jotain reseptejäkin…Pitänee sitäkin toimintoa ainakin kerran kokeilla. 🙂

uuni  mikro

Ja sitten se keittiön työjuhta, joka surisee päivittäin ja pelastaa vanhemmat rusinakäsiltä. Tässä haettiin sitten sitä hiljaista ahertajaa eli kolme tasoa ja mahdollisimman pieni ääni. Sellaiseksi sitten löytyi malli F88715VI1P. Tämä on ilmeisesti uusi malli, jota ei vielä ainakaan suomen AEG:n sivuilta löydy.

tiskari

Viimeiseksi sitten vielä AEG-sarjan ulkopuolelta otettiin liesituuletin. Mietimme aikanaan pitkään millainen olisi parhaimman näköinen ja vielä toimiva. Lieden yläpuolella katto on melkein neljän metrin korkeudessa eikä meillä tule sille seinälle yläkaappeja ollenkaan joten kaikki tuulettimet tulevat olemaan varsin näkyvällä paikalla – turha siis yrittää piilotella mitään. Ns pönttömallisia tuulettimia ei ole niin pitkinä ja kieltämättä 2,5m pitkä 40cm paksu peltiputki olisi varsin koomisen näköinen. Päädyimme sitten loppujen lopuksi “vinoon” tuulettimeen ja kun koko keittiö muutenkin on musta niin pitäähän sen tuulettimenkin olla eli siis Savon malli C6908B 80cm leveänä, jotta höyryt eivät lähde karkuun.

Näyttökuva 2015-4-1 kello 22.07.20

Näillä siis mennään. Ei voi kokki enää haukkua koneita jos ruoka ei onnistu, kuten nykyisessä vuokrakämpässä silloin tällöin tapahtuu allekirjoittaneen toimesta…

Muuta saalista ei oikein tarttunut mukaan. Mielenkiintoisia kohteita olivat kuitenkin Drop-allas, OLLA-kotiautomaatio, Valloxin uusi vastavirtakennoiv-kone sekä maailman hienoin kiuas.

Drop on keksinyt, että palju voi olla jotain muutakin kuin perinteinen musta muovitynnyri tai ruskeaksi petsattu puupalju. Dropin palju on kuin nätti poreallas, joka toimii paljun lailla kaminalämmityksellä. Valitettavasti kännykän kuva oli niin huono, että pitää tyytyä mainoskuvaan, mutta siitäkin näkee kyllä mitä tarkoitan. Hinta vaan on tietysti enemmän kuin normipaljulla (n. 3000e) ja kun halvimmat suurinpiirtein samankokoiset ulkoporealtaat alkavat noin 4000 eurosta niin saattaisin itse kallistua porealtaaseen. Tosin tässä altaassa vesimäärä jää muotoilun myötä aika pieneksi joka taas tarkoittaa nopeahkoa lämmittämistä, joten se saattaa houkutella siirtymään peruspaljusta tähän.

drop

Olla Solutions on uusi toimija kotiautomaation alalla (tai ainakin minulle uusi, yritys on perustettu kuitenkin jo 2010). Kyseessä on lähinnä langattomasti ZWave-teknologiaan perustuva kotiautomaatio, mihin saa yhdistettyä kaikki perinteiset kotiautomaation alat lämmönohjauksesta murtohäIyttimiin saakka. Järjetelmää on myös helppo laajentaa tarpeiden kasvaessa. Lisäksi Olla on huomannut yhden hyvän markkinaraon. Järjestelmään kuuluvat palovaroittimit ovat hyvännäköisiä! Perinteinen palovaroitinhan on pyöreä iso valkoinen kiekko (ainakin ne jotka voi kytkeä kodin sähköjärjestelmään), mutta Ollan palovaroitin on nätti noin 6-7cm läpimitaltaan oleva kiekko, jossa on teräsritilävanne ympärillä. Saattaisin valita tämän järjestelmän jo pelkästään palovaroittimen designin takia 🙂

IV-kone on vielä hankkimatta ja olen miettinyt Enerventin Pandionin, Valloxin ja Swegonin koneiden välillä. Pyöriväkennoisessa on yleensä ollut parempi hyötysuhde, mutta nyt Valloxin uusimmassa mallissa päästään jo varsin lähelle pyöriväkennoista. 75% vs pyörivien noin 80%. Lisäksi kun kenno ei pyöri, kone on huomattavasti hiljaisempi ja hajoavia osia on vähemmän. Hintakin saattaa olla positiivinen yllätys – ainakin näin myyjä lupaili. Koneen pitäisi tulla jälleenmyyjille tällä viikolla, joten pitänee käydä pyytämässä tarjous.

IMG_2196

Saunassa olen haaveillut lauteisiin upotettavasta kiukaasta Avanto Arkkitehtien “Kyly” saunan tyyliin.

Näyttökuva 2015-4-1 kello 23.17.06

Muutenkin Kyly on ehkä hienoin sauna mitä olen milloinkaan nähnyt. Puhdas puu, upotettu eleetön kiuas, minimalistinen design. Erittäin upea. Tosin puupinnat päivittäisessä käytössä olevassa kylppärissä eivät ehkä ole se kaikkein järkevin vaihtoehto – käsitteli ne sitten miten tahansa. Haave elää kuitenkin ja nyt siihen löytyi upea kiuas. Aurinkokiukaan uusi lauteisiin upotettava kiuas on todella hieno. Tosin olen varma, että rakennusvalvonta pystyy vesittämään tämänkin vaatimalla vähintään puolimetrisen kaiteen sen ympärille, ettei kukaan vaan astuisi kiville tms. Myyjä kertoi, että jotkut asiakkaat ovat rakentaneet kiukaan ympärille lasista laatikon ns. suoja-aidaksi, mutta onko se sitten enää hieno?

IMG_2197

7 thoughts on “Messusaalista

  1. Moi Heikki,
    On viime aikoina ollut vähän voimat ja aika vähissä blogin päivittämiseen kun yritetään saada kämppä muuttokuntoon. Yritän viikonloppuna tehdä pienen koosteen viime kuukausista!

  2. Tämä ollut mielenkiintoinen ja opettavainen blogi seurata. Homma on sujunut ihan mallikkaast, lukuun ottamatta elementtitoimituksen viivästystä. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin loppuun asti tai homma selkeästi voiton puolella. Näin aloittelevana mietin, että kuikanan paljon työtä tuon viimeisen päivityksen jälkeen on jäljellä? Onko niin että se suurin työmäärä alkoi samoihin aikoihin kun päivitykset loppui?

    Tsemppiä!

    • Hei, kiitos kommentista. Homma alkaa olla voiton puolella, autotalli, terassit ja piha on vielä vaiheessa. Lokakuussa päästiin muuttamaan sisään. Siinä vaiheessa kun päivitykset alkoivat loppumaan, tunnit tontilla alkoivat olla sitä luokkaa, ettei enää riittänyt paukkuja alkaa kirjoittelemaan blogia. Pitäisi saada nyt tehtyä jonkinlainen katsaus viimeiseen 12kk ajalle, kun hommat vähän hellittävät.

  3. Terve jälleen! Jälleen palasin blogisi pariin kun itsellä vähän samanlainen projekti aluillaan. Elementtejä kanssa harkitsen.. Visuaalisesti olisi huippukiinnostavaa saada kuvapäivitystä etenkin olohuoneesta, valinnat (puiset ikkunanpuitteet, rimakatto) osuvat erottäin yksiin oman ajatusmaailman kanssa ja olisi hienoa nähdä miltä valmis sisätila näyttää.

    T. Heikki

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s